Viimeisen viikon aikana olen kohdannut aikaparadoksin. Päivät ovat kuluneet laiskanpuoleisesti, mutta silti viikko vilahtanut hyppysistä kuin järvestä nostettu pikkukala. Vanhempainvapaa loppui ja täytyi taas lähteä euroja tienaamaan. Aleksandra, yllätys, yllätys tuli jälleen kerran kipeäksi. Loppuviikosta toinenkin mummoistani lähti pois ja kaiken kukkuraksi sain itsekin oikein kunnon räkätaudin, jonka jälkimaininkeja poden edelleen. Ei siis ihme, että viime viikonloppuna väsytti, eikä ajatus juossut vaan pikemminkin lönkytti.

Ihmiset ja varsinkin ikäihmiset arvostaavat terveyttä, ja kyllä siihen itsekin aina havahtuu kun sattuu sairastamaan. Taisi olla viime talvea kun nyt edesmennyt mummoni totesi olevansa kiitollinen, että on saanut elää varsin terveenä ja vasta vanhemmiten ovat vaivat alkaneet ilmaantua.  Hän pystyikin asumaan miltei 90-vuotiaaksi asti  yksikseen omakotitalossaan.  Viimeiset  viisi vuotta  hän vietti  nykyään  niin  pahamaineisessa Koukkuniemessä, onneksi kuitenkin sielläkin hänellä oli oma huone käytössään.

Aleksandran kuumetauti, josta aiemmin kirjoitin, meni onneksi ohi. Nyt on vuorossa ihan perinteinen räkätauti, joka viikon aikana kehittyi korvatulehdukseksi. Paranemaan päin ovat taas asiat menossa. Sinänsä oli onni, että neiti sairasti kaikki nämä taudit juuri kun satuin olemaan vanhempainvapaalla. Hänen äidiltään olisi varmastikin mennyt hermot, jos olisi yksin joutunut sairasta lasta kaikki arkipäivät hoivaamaan, sillä kaksinkin puuhaa ja yövalvomisia riittää.

Hieman huolestuttaa se kaunis päivä, jolloin Aleksandra joutuu/pääsee lastentarhaan. Tutkimustulokset kun kertovat karua kieltään, että tarhalapset sairastavat paljon enemmän kuin kotihoidossa olevat. No, ei sille ei ehkä mahda mitään, lapset tuppaavat sairastamaan, mutta tämän kevään perusteella voi melkein vetää johtopäätöksen, että myös meidän vanhempien sairastelu tulisi moninkertaistumaan. Nimittäin nyt jo itselläni taitaa olla normaalin vuoden sairastelut kasassa pelkästään tämän kevään jäljiltä.

Eikä siinä mitään. Joskus  tauti kaataa petiin, mutta se vasta on raskasta, jos joutuu kipeänäkin pienokaista ja kotitaloutta hoitamaan. Onneksi tähän astiset kokemukset näyttävät, että varsin harvoin minä ja Kaisa olemme yhtä aikaa kipeät, vaikka molemmat sairastaisimme saman taudin kuin Aleksandrakin. Pieni kuume on aina pikku juttu, mutta esimerkiksi kunnon ripulin iskiessä, kuten meille kävi joulukuussa, voi olla sananmukaisesti totta, etteivät jalat meinaa kantaa lainkaan.

Tällä kertaa en  itse kärsi kuumeesta, vaikkaa räkää, väsymystä ja lihassärkyä onkin riittänyt. Viikonloppuna tunsin aivotoiminnan kääntyneen paikoin negatiiviseksi ja syntyvää aivotoiminnan vajetta yritin paikata tuijottamalla TV:stä mitä ikinä kiinnostavaakin sitten sattui tulemaan. Tunti turhanpäiväistä hömppää tervehdyttää sen verran, että jaksaa jälleen hetken leikkiä, laittaa ruokaa ja vaihtaa vaippoja. Viikonlopun yli kestäneen kehon ja aivojen lepohetken jälkeen jaksaa taas  hyökätä  arkipäivän myllerlykseen.

Lopetan nyt tämän pitkän ja sairaalloisen valituksen ja toivotan teille kaikille oikein tervettä kesää! Syökää C-vitamiinipitoisia hedelmiä ja ottakaa aurinkoa :)