Viime päivinä olemme saaneet pikakurssin suomalaiseen terveydenhuoltoon. Aleksandran kuume ei nimittäin ole hellittänyt. Välillä on käyty todella korkealla (41 astetta!), mutta nyt näyttäisi tilanne rauhoittuvan.

Sunnuntai-iltana kuumen noustessa lähdimme terveysasemalle päivystykseen. Sitä ennen olimme soittaneet neuvonta- ja ajanvarauspuhelimeen, jossa oli kehoitettu menemään lääkärille, mikä vahvisti meidän aikomuksiamme. Julkista terveydenhuoltoa on parjattu jonoista, ja neuvontapuhelimessakin siitä varoiteltiin. Eli varustauduimme henkisesti ja materialistisesti, eli eväin ja kirjoin, pitkään odotukseen.

Hämmästys oli suuri kun meidät kutsuttiin lääkärin huoneeseen alle viiden minuutin odottelun jälkeen. Ilmeisesti pääsimme jonon ohi, sillä kyllä odotushuoneessa oli useita meitä ennen tulleita. Pienen lapsen kovalla kuumeella on selvästikin korkea prioriteetti. Aleksandra tosin voi silloin ihan kohtuullisesti Panadolin voimalla.

Mitään selvää päivystyskäynnillä ei kuitenkaan löytynyt Neuvoilla ja Buranalla varustettuina painuimme kotia kohtia. Tiistaina, kun kuume ei tuntunut hellittävän ja koska aina kuumelääkkeen vaikutuksen hiipuessa Aleksandra oli todella surkean oloinen, vanhempien hermo petti ja tiistaina lähdettiin uudestaan lääkäriin. Tällä kertaa yksityiselle. Sielläkin periaatteessa homma toimi ripeästi, mutta labrakokeiden takia kului useampia tunteja. Korkeiden tulehdusarvojen vuoksi saimme lähetteen TAYSin lapsipoliklinikalle. Aiemmin en edes ollut  tiennyt sellaisen olevan olemassa. Siellä otettiin uudestaan jo tehtyjä kokeita ja muutama uusikin.

Kun miltei 11 tuntia oli kulunut siitä kun lähdimme aamulla lääkäriin, pääsimme vihdoin takaisin kotiin. Mitään selkeää ei löytynyt päivän tutkimusten jäljiltä, joskin tulehdusarvot edelleen korkealla. Kyseessä voi olla edelleenkin vain ärhäkkä virustauti. Tilanteen kehittymistä täytyy vain seurailla. Aleksandran osalta päivä tuntui menneen kohtuullisesti, kuume ei tuntunut olevan niin korkealla. Yllättävää kuinka nopeasti oppii arvioimaan toisen lämpötilaa vain otsaa ja muita kehon osia tunnustelemalla.

Vaikka tilanne ei ole täysin ratkennut, on mieli hieman huojentunut. Nyt asiaa on tutkittu, ja homma on seurannassa. Vaikka tieto ei oleellisesti ole lisääntynyt, on silti moni asia suljettu pois. Uskoni suomalaiseen terveydenhuoltoon, ainakin lasten osalta, on vahvistunut. Ikävä kyllä se sisältää usein paljon odottelua, mutta silti uskon sen olevan maksamieni verojen väärti, ja toivon se tulevaisuudessa pysyvänkin. Yksityiselläkin puolella on roolinsa, mutta kirjoitan tästä enemmän joku toinen kerta.