Ihmisten ympäristötietoisuus kasvaa vähitellen kun ilmastonmuutoksesta puhutaan yhä enemmän. Vaikka en itseäni miksikään ekoihmiseksi luokittele, minäkin pyrin pohtimaan tekojeni ympäristövaikutuksia, mutta aina eivät valinnat ole yksinkertaisia. Nytkin olen kuitenkin joutunut vaikean valinnan eteen.

Minulle on tarjottu uutta työpaikkaa ja tehtävät vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta, eikä palkkakaan ole huono. Ainoa ongelma asiassa on pidentyvä työmatka, sillä ilman omaa autoa julkisilla välineillä työmatka-aika kasvaisi kokonaisuudessaan tunti per päivä. Oman auton kanssa merkittävää eroa nykyiseen työmatkaan ei syntyisi. Meidän perheessä on jo kyllä yksi auto, mutta Kaisa tarvitsee sitä omaa työtänsä varten. Toisen auton hankkiminen on mahdollista, mutta mikä on sen hinta.

Tässä vastakkain asettelussa, mielenkiintoinen työ - perheen kanssa viettetty aika - ympäristö, ei ole vaikea todeta kuka häviää. Ympäristö. Valinta ei silti ole helppo. Lentomatkailussa voi maksaa vapaaehtoista ympäristöveroa, mutta kuka kehittäisi menetelmän työmatkailua varten? Jos voin olla tunnin enemmän perheeni kanssa joka päivä, toisen auton valitseminen ei ole vaikeaa, mutta viheromaatuntoani helpottaisi, jos voisin kompensoida sen jotenkin.

Mikä on bensiinin ekologinen jalanjälki? Pelkkien hiilidioksiidi-päästöjen laskeminen ei riitä, koska siinä syntyy myös muita saasteita, eikä bensiinin valmistaminen ja kuljettaminenkaan ole ilmaista. Entä käytetyn auton hankkiminen verrattuna uuteen? Vanha kuluttaa enemmän kuin uusimmat ekoautot, mutta toisaalta se on jo olemassa. Entä renkaat, öljyt ja muut osat?

Tarkkaa laskutoimitusta tuskin kukaan pystyy tekemään, mutta jonkinlaisia suuntaviivoja olisi hyvä olla. Ja jos nyt jotenkin saataisiin laskettua kokonaiskulutus ympäristön kannalta, niin olisi yhä auki kuinka sitten hyvittäisin saastuttamiseni. Voisinhan tehdä tietysti tehdä jotain aivan ominpäin, mutta ilman johonkin perustuvaa faktaa ja mittaria, siitä todennäköisesti tulisi vain itsensä ja ympäristön pettämistä.

Loppujen lopuksi ympäristöä ei pelasta muu kuin absoluuttinen kulutuksen vähentäminen, joten tällainen plus-miinus peli ekotekojen ja ekomokien välillä ei toimi. Mutta se voisi olla lähtökohta minkä perusteella ihmiset pystyisivät punnitsemaan tekojensa ekologista vaikutusta ja siten asettamaan eri asioita vaakakuppiin, ja mahdollisesti kompensoimaan niitä. Nyt on esimerkiksi liian helppo valita saastuttaminen voittaakseen lisää aikaa.

Törmäsin kahteen nettisaittiin: makuhaku.fi ja kotikokki.net. Molemmat muodostavat omalla tavallaan yhteisöä ruuanlaitosta ja resepteistä kiinnostuneille. Makuhaku pohjaa ihmisten pitämiin ruokablogeihin, kun taas Kotikokki tarjoaa mahdollisuuden jakaa ja arkistoida reseptejä toisten ihmisten kanssa. Molempien avulla löytyi nopeasti herkullisen näköisiä ruokia.

Perinteisesti meidän perhe on kaivanut uudet reseptinsä S-Ryhmän Yhteishyvän mukana tulevasta Ruokamaailmasta. Jotain on myös löytynyt Pirkka-lehdestä ja erilaisista naisten- ja perhelehdistä. Kaikkien näiden ongelma on, että ne ruokavihkoset ja lehtileikkeet hautautuvat epämääräiseen reseptikasaan, josta harvemmin löytää haluamaansa.

Nettipalvelut tietysti ratkaisevat tämän ongelman. Niiden haittapuoli on taas se, että reseptit joutuu käytännössä aina printtaamaan, jotta ohjeet saisi kätevästi keittiöön. Eikä niitä printtejä raaski heittää poiskaan, kun samaa ruokaa kuitenkin laitetaan tulevaisuudessa. Näin se epämääräinen reseptikasa kasvaa vain kasvamistaan. Entäs jos nuo reseptit saisi kätevästi kännykkään, ja mieluiten ilman kalliita datan siirtokuluja. Ja kun oikein heittää propellipään kehiin, niin voisi pohtia miksei kännykkä myös osaisi lukea reseptejä ääneen ja ymmärtäisi lyhyitä puhekomentoja, kuten "seuraava", "toista". Silloin kännykkä voisi vain lojua pöydän kulmalla, eikä siihen tarvitsisi koskea likaisin sormin. Ehkä tällainenkin ratkaisu nähdään vielä jonain päivänä.

Aleksandra on nyt nukkunut omassa huoneessaan useamman viikon ajan. Vanhempien pahoista aavistuksista huolimatta omaan huoneeseen siirtyminen sujui kivuttomasti. Siitä saamme todennäköisesti sitä, että oman huoneen ja sängyn markkinointi aloitettiin ajoissa yhdessä huoneen remontin kanssa, jota kesti reilun viikon ajan.

Aluksi hieman mietitytti omassa huoneessa nukkumisen reiluus. Vanhemmat kun saavat edelleen nukkua yhdessä vierekkäin, mutta toinen laitetaan yksikseen nukkumaan. Itsekin olen avioliittovuosien aikana huomannut, että nukahtaminen on hitaampaa, jos ei se oma kulta ole siinä vieressä. Mutta ehkä tämä on sitä lapsen kasvattamista. Tosin kaikki epäilykset kaikkosivat itsekkään ilon myötä huomatessani miltä tuntuu taas omistaa (puoliksi) oma makuuhuoneensa. Voi kömpiä sängyyn miten äänekkäästi haluaa, pinnasänky ei estä kulkemista, eikä sängyssä loikoilu ja lueskelukaan ole enää mahdotonta. Vaatekaapin sisältöönkin voi illalla tutustua valot päällä, ja aiemmin pimeässä harrastettu vaatteiden käsikopelointi on vain häilyvä muisto.

Vaikka neiti nukkuukin kiltisti omassa sängyssään, eikä hänelle (vielä) ole pälkähtänyt päähän pyrkiä sieltä pois, eivät yöt ole paljoakaan rauhallisempia kuin aiemmin. Nyt hän vain huutelee yön pimeydessä jotakuta luokseen, tyypillisesti äitiä. Ja jos silloin isä sattuu kurkistamaan oven raosta, on tervetulotoivotuksena äkäinen "Mene pois!". Positiivista siinä on sentään se, että silloin usein riittää viiden minuutin äänekäs käyskentely suljetun oven takana, jonka jälkeen isä voi hipsiä takaisin sängyyn. Ja kaikki voivat jatkaa uniaan. Seuraava etappi nukkumisen opettelussa onkin itsekseen nukahtaminen. Sitäkin on hieman päästy kokeilemaan, tosin Aleksandra ei ole tainnut sitä itse hokata, vaan tuntuu pitävän sitä jonkinlaisena leikkinä. No, leikkiähän tuo lapsen elämä saakin olla.

Kaksplus-lehdestä bongasin linkin http://www.kauppatori.fi, jota kautta pääsee vertailemaan ruokaostoskorien hintoja eri kauppojen välillä. Varsin mielenkiintoinen sivusto. Yllättävä tieto oli, että Tampereella Sokos ja Stockmannin Herkku sijoittuvat halvimpien ruokakorien kärkeen.

Täydellistä kauppakori.fi:n tieto ei ole, sillä se perustuu käyttäjien syöttämiin hintatietoihin, ja niiden puuttuessa käytetään keskimääräisiä hintoja. Valmiit mallikorit eivät välttämättä vastaa täysin omaa ostoskäyttäytymistä, mutta rekisteröitymällä ja pienellä vaivalla voi luoda oman ostoskorin.

Nyt vihdoin on koittanut aika, jota olen suunnitellut ja työstänyt pitkään ja huolella. Kaisa ja minä olemme luopuneet niin kutsutusta työhuoneesta, ja siitä on nyt kuoriutunut nätti pikku tytön huone. Tarkoitus on ollut, että Aleksandra siirtyy omaan huoneeseensa nukkumaan pois äidin ja isän vierestä.

Kaikki alkoi neljä vuotta sitten etsiessämme uutta asuntoa. Huoneita piti olla kolme plus keittiö, jotta mahtuisimme sinne myös jälkikasvun kanssa, joka kylläkin siinä kohdassa oli vain pieni pilke silmäkulmassa. Useamman vuoden saimmekin nauttia työhuoneeksi kutsutun huoneen avaruudesta, joka kumma kyllä vuosien myötä alkoi kerätä yhä enemmän tavaraa.

Kolme vuotta sitten tuli aika päivittää kodin tietokone, ja jo tovin aikaa oli ollut minulle itsestään selvää, että hankimme kannettavan tietokoneen. Ja samoin langattoman verkon. Iso pöytäkoneen kotelo ja kookas kuvaputkinäyttö olivat hyvin mahtuneet työhuoneeseen, mutta suunnitelmissa siinsi jo lastenhuone. Tai ainakin minun suunnitelmissani. Joskus tuntui, että lienenkö hieman vinksahtanut kun suunnittelen tällaisia asioita näin reilusti etukäteen. Mutta oli se ainakin hyvä perustelu ostaa hieno kannettava (ja sijoittaa vanha pöytäkone vaatehuoneeseen palvelinkoneeksi :-).

Kaksi vuotta sitten aloin suunnitella haluamanlaiseni työpöydän rakentamista. Kompakti, ergonominen ja korkeussäädettävä. Kun Aleksandra oli jo reilun vuoden vanha, Kaisa sai hieman jo toppuutella intoani laittaa työhuone muuntautumisleikkiin. Näin ollen vasta viime kevänä työpöytäsuunnitelmat alkoivat konkretisoitua, ja samoin kävi ilmi, että Aleksandran lainapinnasängyn omistaja tarvitsi sängyn takaisin syksyn aikana. Jokainen menestyksekäs projekti tarvitsee deadlinen, ja nyt sellainenkin ilmaantui! Kesälomalla ahkeroinkin autotallissa uniikin lopputuloksen ja se sijoitettiin lopulta olohuoneeseen. Jos sattuu kiinnostamaan, täältä voi vilkaista miltä pöytä näyttää.

Edessä oli enää entisen työhuoneen muodonmuutos. Ja se oli (lompakkoa)kirpaisevin osa, mutta myös työläin. Tapetit pistettiin vaihtoon ja samassa yhteydessä katto ja päätyseinä maalattiin. Tapetti, varsinkin naisväen makua miellyttävä, on yllättävän kallista, eikä maalikaan ilmaista. Kohdistettava tapetti, erilaisesta tapetista koostuva alaosa erotettuna boordilla yläosasta takasivat riittävästi puuhaa kokemattomalle tapetoitsijalle. Miltei kahden viikon illat kuluivat remonttiprojektin parissa. Lopulta hankittiin uusi matto, uudet verhot ja Aleksandralle oma sänky. Sisustukselliset yksityiskohdat jätin suosiolla Kaisan huoleksi. Lompakkoni valitti hiljaa, mutta tätähän olin itse suunnitellut vuosikaudet, joten täytyi vain uskoa visioonsa lasten huoneesta ja hillitä sisäistä Roope-Ankkaansa.

Aleksandra itse silmin nähden pitää omasta huoneestaan, joten uhraukset ja hiki eivät ole menneet hukkaan. Tätä kirjoittaessa hän on jo nukkunut kolme yötä omassa sängyssään, omassa vuoteessaan.

Tarinan opetus on se, että pikku hiljaa työskennellen pääsee lopulta tavoitteeseensa. Eikä haaveiden aina tarvitse olla suuria, vaan ihan arkisistakin asioista voi saada iloa. En tiedä tulitteko tästä tarinasta lopulta hullua hurskaammaksi, olisin hyvin voinut kirjoittaa pitempäänkin ja vuolassanaisemmin, mutta en halunnut ketään pitkästyttää. Tarkoitukseni oli jakaa oman onnistumisen iloni ja tyytyväisyyteni lopputulokseen teidän kanssanne, hyvät lukijat. Tästä on hyvä lähteä aloittamaan taival kohti uusia unelmia, pikku hiljaa pienin lapsen askelin.