Meidän pikku prinsessa on pitänyt meitä hieman työllistettyinä kuluneen viikon. Hampaita tuntuu pukkaavan lisää, neljä kappaletta jo entuudestaan, ja niiden työstäminen näyttää aina olevan raskasta. Narinaa, itkua, pientä kuumetta, yöheräilyä. Onneksi hampaita on tulossa vain rajallinen määrä.

Mutta aivan kuin siinä ei vielä olisi riittävästi. Reilun viikon tauon jälkeen iski taas joku kuumetauti, Aleksandralla reippaasti yli 39 astetta kuumetta. Narina, itku ja yöheräily nousi potenssiin kymmenen. Sääliksi käy kyllä sairasta lasta, ei ole varmasti olo yhtään mukava, mutta siitä huolimatta alkaa pinna kiristyä puutteellisten unien takia. Tuntuu kuin olisi taas armeijassa, yhdellä niistä kypsyttävistä metsäreissuista, joilla sähköjäniksen lailla (tai ainakin kouluttajien mielestä pitäisi) pompataan ylös keskellä yötä sen sadannen kerran.

Ilman unta ihminen kuolee. Siitä ei nyt tosiaan ole vielä pelkoa, mutta olen kyllä huomannut taas kerran unen olevan välttämättömyyshyödyke, jonka kanssa pihistely ei oikein onnistu. Ruokaa ehtii heittää huiviin vaikka kahdessa minuutissa, suihkussakaan ei ole pakko aina käydä, mutta jos ei saa muutamaa tuntia enempää unta palloon, niin kyllä taistelumoraali alkaa pahasti rapista. Oleellista kun vielä olisi laatu, eli pitkät yhtenäiset jaksot, ei unen määrä.

Täytyy vain uskoa tulevaisuuteen, ettei tämä ikuisesti kestä. Ja mietiskellä muiden ihmisten kohtaloita, kuinka monet ovat selvinneet pahemmistakin. Yhdestä lehdestäkin luin hiljan kuuden lapsen yksinhuoltajaäidistä. Tai omasta mummosta, joka jäi yksin kahden pienen lapsen kanssa  aviomiehen saatua sairaskohtauksen.

Unen puute on vihollinen. Koska juuri ei nyt ole mahdollista ratkaista taistelua lopullisesti, onkin oleellista pyrkiä pitämään taistelumoraalikorkealla eikä ajautua murheenalhon, ah niin ihanaan, syöveriin. Itse olen aloittanut piristeiden, eli kofeiinin käytön. Kahvia en normaalisti juo, joten minun kohdallani se on melkoisen vahva huume. Piristeen voimalla jaksaa liikkua ja puuhailla. Tärkeää on myös muistaa syödä hyvin, ettei energia lopu kesken.

Väsymys on siitä petollinen, että se saa helposti tuntemaan oman olon olevan maailman kurjin. Ei tuota tunnetta voi eikä täydy tukahduttaa, mutta järjellä täytyy jonkin suhteellisuuden taju yrittää pitää.  Ja sivusilmällä vilkuilla kuinka se oma taistelutoveri jakselee. Hyviä (päivä)unia itse kullekin!