Viime tiistaina kävimme taas kerran Aleksandran kanssa lääkärissä, mutta tällä kertaa potilas olinkin minä. Koska edelleen nieleskelin räkää, eikä olo ollut kovin terve 2,5 viikon puolittaisen sairastelun jälkeen, päätin käydä kysymässä lääkärin mielipidettä. Kaisa sai yllättäen peruutuspaikan laulukurssille, eikä muita lasten hoitajia ollut tarjolla, joten minun täytyi ottaa Aleksandra mukaan lääkäriin. Reissu sujui varsin hyvin, mutta poru tuli kurkkuun aina kun lääkäritäti teki minulle jotain tutkimuksia. Raukka parka kai muisti omat lääkärireissunsa...

Lääkäri epäili, että kyseessä olisi poskiontelotulehdus, mikä ei ollut minulle yllätys, sen verran monta kappaletta olen niitä 30 vuoden aikana sairastellut. Lääkkeeksi hän määräsi antibioottia ja Duact nimistä antihistamiini-valmistetta. Duact sisältää pseudoefedriiniä, jolla on piristävä vaikutus ja se aiheuttaa mm. positiivisen tuloksen doping-testissä. Apteekkarin varoittelusta otin vaarin ja nappaan doping-pillerini illalla juuri ennen kuin kömmin sänkyyn. Näin ei pitäisi nukahtamisen vaikeutua, vaikken mikään huono nukahtaja ole ollutkaan. Piristävän vaikutuksen kyllä huomaa alkuyöstä, jos herää Aleksandran ääniin ja joutuu häntä nukuttamaan. Pomppaan sängystä miltei vieterin lailla, kun ennen lääkekuuria nouseminen tuntui varsin raskaalta. Onneksi uni kuitenkin tullut hyvin uudestaan sen jälkeen kun neiti on jatkanut uniaan.