Pikku neidin puhelahjat kehittyvät kovaa vauhtia. Mikä tuo on? Mitä heinä sanoo? Suusta kuuluu ääniä, AAA! Vaikka tietoa välittyy kasvavassa määrin lapsen ja vanhemman välisessä keskustelussa, ei kokemusten välittyminen oikein tunnu onnistuvan. Siis, että lapsi oppisi vanhemman varoittelusta ettei jotain asiaa kannata tehdä. Kielto sinänsä toimii asian välittömässä läheisyydessä, mutta on turha vielä odottaa tottelemisen takana olisi  mitään ymmärrystä. Asiat on itse koettava.

Aina ei huonosti päättyvän tilanteen syy ole lapsen uteliaisuudessa ja jääräpäisyydessä. Vielä alkukesästä Aleksandra piti kovasti siitä, että häntä pyöritettiin ympäri ottamalla käsistä kiinni. Siis minä otan kiinni, nostan ja pyörin itseni ympäri niin, että lapsi pyörii mukana jalat ilmassa. Se oli hauskaa meistä molemmista kunnes eräällä kerralla kuului selkeä napsahdus Aleksandran käsivarresta. Ja hetkeä myöhemmin hän piteli itkuisena rannettaan. Kun muutaman tunnin jälkeen tilanne ei näyttänyt muuttuvan, vaan pienikin käden liikuttaminen toi kyyneleet silmään, oli edessä käynti terveyskeskuksen päivystyksessä. Itsekin olin huolissani ja kovasti pahoillani aiheuttamastani tilanteesta, vaikkakin se oli täysin tahaton.

Terveyskeskuksessa lääkäri tutki käsivarren eikä löytänyt heti mitään murtamaa tai vastaavaa. Ymmärsin kuitenkin, että tämän tyyppiset tapaukset ovat kohtuullisen tavanomaisia seurauksia lasten roikottamisesta tai pyörittämisestä. Tosin kyseessä ei tyypillisesti ole ranne vaan kyynärluun murtuma tai irtoaminen kiinnityspisteestään, siis jos nyt oikein ymmärsin. Meidät lähetettiin röntgeniin ja se on edelleen yksi epämiellyttävimmistä tapauksista Aleksandran lääkärireissuissa. Vaatii hieman itsensä kovettamista, että  pystyy pitämään valtoimenaan itkevän lapsen kipeää kättä paikallaan röntgen pöydän päällä.

Röntgen-kuvista ei kuitenkaan löytynyt mitään murtumaa, joten meidät passitettiin kotiin tarkkailemaan tilannetta. Neiti alkoi olla jo kovin väsynyt ja mietityttikin kuinka paljon lohduttomuudessa oli kyse pelottavasta tilanteesta. Jotain oli varmasti oikeasti sattunut, mutta ehkä tunteet olivat tehneet asiasta isomman kuin se oikeasti oli.

Seuraavana aamuna Aleksandra muisti heti, että käsi oli ollut kipeä. Hän pyöritteli kättään muutaman kerran ja totesi sen olevan kunnossa. Pjuuh! Mikä helpotus! Sen verran kuitenkin isä ja tytär pelästyivät tapauksesta ettei pyöritysleikkiä ole toiste leikitty. Teitä muitakin on nyt varoitettu.