Tänään sunnuntaina oli hyvä päivä. Vietimme päivän keskenämme Aleksandran kanssa Kaisan ollessa töissä. Päivä toi mieleen menneen kesäloman mielyttävät yhteiset päivät. Ensin heräillään kaikessa rauhassa, sitten mennään aamupäiväksi läheiseen leikkipuistoon (nyt paistoi aurinko, lomalla varsin harvoin), sitten syödään ja otetaan yhdessä päiväunet. Tämän jälkeen välipalaa molemmille ja ulos seikkailemaan. Tällä kertaa teimme pienen polkupyöräretken järven rantaan, pieneen saareen.

Siis varsin rentoa meininkiä, jonka vetovoiman tuntui jo unohtaneen palatessaan työpaikalle. Jäinkin pohtimaan miten tälläisen hyvien päivien muiston saisi kantamaan pitemmälle syksyyn. Jos olisimme tehneet jotkin lomamatkan, niin se jo erilaisena kokemuksena varmasti pysyisi mielessä. Mutta miten muistaa rentoa oleskelua kotipiirissä? Mikä on matkamuisto kotilomasta, jota vilkaisemalla pystyy palaamaan loman kohokohtiin? Olisiko pitänyt säilöä yksi pihalta rahdatuista kivistä, vai ottaa muistoksi yksi pilli lukuisista mehuhetkistä? En tiedä, mutta ehkä ei ole vielä liian myöhäistä. Luulen, että oleellista on vain se, että esine tuo muistot mieleen, ei se onko se alunperin aidosta tilanteesta.

Rehellisyyden nimissä täytyy todeta ettemme koko lomaa aivan kotinurkissa nyhjänneet. Isovanhempien mökeillä käytiin, yhdet häät vietettiin ja teimme myös retken Titi-Nallen taloon. Aleksandra oli  alle 2-vuotiaana aavistuksen verran pieni, mutta hieman isommille lapsille talosta näytti löytyvän jos jonkinmoista puuhaa. Alle 2-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi, mikä ehkä kertoo kohdeyleisön iästä. Ei silti, mekin siellä viihdyimme, maalattiin ja leikkikeittiössä kokattiin. Jos huvipuistomeininki ei nappaa, ja vierastaa vielä valvavirran (ulkomaista) lelumuotia, niin Titi-Nalle ja hänen talonsa ovat tutustumisen arvoisia asioita. Bonuksena täytyy talosta vielä todeta, että joka huoneesta löytyi vanhemmille tuoli ja luettavaa, Tekniikan Maailmoja ja sisutuslehtiä. Sinne ensi kesänä rentoutumaan.