Kesälomat on sitten lusittu. Lämmintä sentään vielä on riittänyt, mutta nenäni uskoo jo haistavansa saapuvan syksyn vienon tuoksun. Kesän kirmailu alkaa olla ohi ja arjen täyttämä syksy pistää elämän raiteilleen.

Aleksandrakin täytti tällä viikolla täydet 2-vuotta. Yhtäkkiä siinä pienestä vauvasta kapalossa on tullut puhua pälpättävä pikku neiti. Pidimme (perinteiset?) synttärijuhlat ja lähisuku oli kutsuttu paikalle. Sen lisäksi, että päivänsankari sai lahjoja, olivat postissa saapuneet onnittelukortit suuri ilon aihe, suorastaan hämmästyttävän suuri. Sen lisäksi ne ovat palvelleet hyvin posteljooni-leikeissä, ja itse asiassa enpä muista koskaan nähneeni näin paljon iloa tuovia ja hyvin käytettyjä kortteja. Hyvä pitää mielessä näin tekstiviestien ja sähköpostien aikakaudella.

Loppuloman vietin puukäsityötaitoja harjoittaen. En ole ainakaan omasta mielestäni mitenkään kummoinen nikkaroija, mutta kummasti käsillä tekeminen tuottaa minulle mielihyvää. Olen tehnyt suurin piirtein yhden tai kaksi puutyötä vuodessa, usein olen antanut ne lahjaksi. Aleksandran syntymäkesänä uurastin kehdon, ja tällä kertaa oli vuorossa synttärilahja nuorelle kokille.


Täytyy myöntää, että olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka laadun suhteen jouduinkin tyytymään kompromisseihin. Ja jos tarkkoja ollaan, unohtui siitä jopa vääntönuppi uunin päälle kytkemiseksi. Mutta on sillä jo perunat keitetty ja pyykkipoikanakit paistettu, puhumattakaan "herkullisesta" (leikki)kissa paistoksesta, jonka eräs synttärivieras huolimattomuuttaan iskosti pikku neidin päähän :)